.. ei autossani ole edes nastoja talvella.. olen niiiiiiin onneton.. sinun vuoksesi kai."

 Jonkun pojan vuoksi? Pojanpa hyvinkin. Ensimmäistä kertaa? Aivan ensimmäistä. Jotenkin tuntuu, ettei milläkään ole merkitystä niin kauan kun hän ei vastaa puhelimeen tai ota itse yhteyttä. Onko hänen mielenkiintonsa lopahtanut? Onko minussa enää mitään laitaa? Olenko vain "ihan sama"?
 
 And if I'm wasting my time
then nothing could be better
than hanging on the line
and waiting for an honest word forever

 Eihän siinä mitään, jos ei kerran vastaa puhelimeen, ties monta kertaa olen tehnyt niin itsekin. Mutta kun soitan uudelleen seuraavana päivänä, kerran jos toisenkin.. ja kolmannenkin. Ilman vastausta. Ilman mitään yritystä edes selittää, miksi on tavoittamattomissa. Juu, kyllä nyt mahtaa ottaa päähän. Tai ennemminkin voisi sanoa että ahdistaa. Tekstiviestiä en lähetä, pojalta on saldo napsahtanut kiinni enkä siis saisi vastausta. Mutta miten ihminen, joka on sanonut kantavansa puhelintaan lähes poikkeuksetta aina mukana,  voi olla puhelinsoiton ulottumattomissa ja vieläpä useana päivänä? Ota siitä nyt sitten selvää.

 Darling you gotta let me know
Should I stay or should I go
If you say that you are mine
I'll be here 'til the end of time
So, you got to let me know..
Should I stay or should I go?

 Eikä tämä kaikki ole ollut vireillä vain näitä kahta päivää, ei suinkaan: kaikki alkoi jo luultavasti keskiviikkona. Tai torstaina. Luoja, en edes muista milloin poika on ollut meillä viimeksi! No, kuitenkin, ongelmani (ja ahdistukseni) alkoivat pari päivää käynnin jälkeen, kun tapaamisehdotuksia tai muutakaan ei kuulunut. Vain Messengerissä tuli jotain tokaistua, ja vastaukset arkisiin kysymyksiin olivat sielläkin tiukassa. Nyt sitten elän vain odotuksessa ja pelossa. Ei sillä, että tämä sentään yöunia veisi, mutta kyllä se yleisurheilijan uraani haittaa, kun 60 metrin juoksun lähtöviivalla mielessä pyörii vain muuan tietty kaksilahkeinen. (Tuloksena tästä erittäin huono lähtö minun osaltani ja viimeinen sija kisassa.) Tänään aion varmaankin vielä puhelinhäiritä arvon herraa, ja jos huomiseen mennessä ei mitään kuulu, niin soitanpa ilkeyttäni kotipuhelimeen. Saa nähdä, jos silloin tärppäisi.

 Muihin aiheisiin, sitten.. Jos niitä nyt on. Mieleni on vain yhtä suurta lankavyyhtiä, jonka haluan selvittää ja saada näin ongelmille onnellisen lopun. Sekunnit, tunnit ja minuutit kuluvat huolissa rypien, kuin horroksessa. Kohta varmaan otan taas puhelimen käteeni ja kätkeydyn huoneeseeni. Odotan sitä vastausta vaikka maailman tappiin asti, hemmetti soikoon!
 
 Ja tämä kaikki vain aidon, puhtaan rakkauden vuoksi.